CURRICULUM VITAE

KOULUTUKSET

* Filosofian maisteri (MA)

Teatteritiede pääaine. Helsingin yliopisto 2016.                         

* Taiteiden kandidaatti (BA Hons)

Musiikkiteatteri. Falmouth University 2014                                            

* Ylioppilastutkinto

Kallion ilmaisutaidon lukio 2008           

TEATTERIALAN TYÖKOKEMUS

* Pampula Pupu. Lastenmusiikkiteatterin kokoonpano Sanna Lehden kanssa. Laulaja-näyttelijä, omakustannetuottaja. Keväästä 2020 –
* Puutarhurin valssi -musiikkinäytelmä. Käsikirjoittaja, ohjaaja. Huhtikuu 2021- Lokakuu 2022. Haara-Onkijoen kyläyhdistys ry, Loimaa.
* Vaietut muistot -musikaali. Säveltäjä, sanoittaja, ohjaaja ja laulunohjaaja. Marraskuu 2019-Syyskuu 2020. Loimaan teatteri.
* Lasten ja nuorten teatteriohjaaja, teatteritaiteen perusopetus. Alkaen syyskuusta 2015 –, Loimaan teatteri.
* Nuori Näyttämö –hanke, työryhmän säveltäjä ja äänisuunnittelija. Kausi 2017- 2018, ensi-ilta maaliskuussa 2018. Loimaan teatteri / Tampereen piiri.
* Kaksi kylän lintua, ryhmätyölähtöinen nuorten musikaali. Ohjaaja, säveltäjä. Syyskuu 2016 – helmikuu 2017. Loimaan teatteri.
* Talven taikaa -vauvateatteria 0-3 –vuotiaille. Ohjaaja, säveltäjä, esiintyjä. Syyskuu – joulukuu 2016. Loimaan teatteri.
* Ella ja Paterock. Musiikin ohjaaja. Syyskuu 2015 - toukokuu 2016. Loimaan teatteri.
* Meren kautta, omaehtoinen sooloesitys. Ohjaus, käsikirjoitus, sävellys, esiintyjä. Maaliskuu 2016.

* Ronja Ryövärintytär -kesäteatteriproduktio. Musiikin ohjaaja. Kesä 2015, Kertunmäen kesäteatteri.
* Tuhkimo elokuvamaailmassa. Säveltäjä. Kevät 2014. Loimaan teatteri.
* Lumikuningatar. Musiikin suunnittelija, säveltäjä ja sovittaja. Syksy 2013. Loimaan teatteri.
* Osmosis –opiskelijatuotanto, oppiaineita taiteet ja ympäristö. Säveltäjä, esiintyjä. Nina Boe & Co. Falmouth University, kevät 2012.

* Theatre Duet of Helsinki. Uuden musiikkiteatterin luova ryhmä. 2010-2013, Helsinki-Lontoo.

* London-París. Kabaree –duettoesitys Jari Laakson kanssa. 2009 Helsinki, 2011 Lontoo.

MUSIIKIN JA ÄÄNENKÄYTÖN TYÖKOKEMUS
* Laulaja-lauluntekijä. Vuodesta 2008 -
* Yksityinen laulun, äänenkäytön ja esiintymistaitojen ohjaaja-valmentaja.

Syyskuusta 2018 –

* Yhtye Lehmus (Mekku Mutala & Sanna Lehti). Laulaja-lauluntekijä, omakustannetuottaja. Kevät 2020 -
* Näyttämölaulukurssi. Laulunohjaaja. Yhteistyössä teatteriohjaaja Jari Laakson kanssa. Maaliskuu 2018 ja syys-lokakuu 2018. Loimaan työväenopisto.
* Äänenkäytön perusteet ja rentoutus. Ohjaaja. Kaudet 2018-2020. Loimaan työväenopisto.

TUKEVA KOULUTUS

* Natural Voice Leader Training.

Ohjaajat folk-musiikkitaiteilija Frankie Armstrong ja äänenkäytön kouluttaja, kuoronjohtaja Sarah Harman. Osallistuja. Huhti-kesäkuu 2018. Oxfordshire, Iso-Britannia.

* ”Freeing the Natural Voice”, Kristin Linklater.

Johdantokurssi metodiin. Osallistuja. Lokakuu 2017. Orkneyn saaret, Skotlanti.

* 1-tason tutkinto, klassinen laulu. Helsingin Konservatorio 2011.

* Laulutunteja: klassista, pop/jazz. 2008-2012.

* Musiikkiteorian tunteja 2008-2012.

MUITA KOKOONPANOJA LAULAJANA

* Lauluduo Inner smile. 2010-2015

* Jazz -duetto Blue Charlie. 2010-2011

* Koiton Laulu -kuoro. 2008-2010

* Lukion kuoro. 2007-2008

* Gospel-nuorisokuoro. 2004-2005

HALLINNON JA TUOTANNON TYÖKOKEMUS
* Toimitusjohtaja/toiminnanharjoittaja, Mutala Voice and Music Theatre.

Alkaen lokakuusta 2019 -
* Tuottaja, West Side Story –musikaali. Ypäjän musiikkiteatteri 2018-2019.
* Toimistotyöntekijä, Mutala Oy. Tammikuu 2018 – syyskuu 2019.
* Toimistotyöntekijä, assistentti. Erikoislaukku Oy – Specialbags Ltd.

Syyskuu 2014 – Joulukuu 2017
* AfricaAfricaShop –kauppias ja tapahtumamyyjä. Vuodesta 2014 -

KANSAINVÄLINEN JA INTERKULTTUURINEN TYÖ
* Pohjoismainen NART -taidefestivaali. Koordinaattori, projektipäällikkö. Loimaa, elokuu 2019 - kesäkuu 2021.
* Taide- ja kotoutumisprojekti turkkilaisten maahanmuuttajien kanssa. Rahoitus TAIKE. Yhteistyössä LEKOn kanssa. Loimaa, kevät 2020-kesä/syksy 2021. Taiteellinen ohjaaja, musiikki ja teatteri.
* Pohjoismainen NART -taidefestivaali. Esiintyjä. Mosfellsbaer, Islanti. Elokuu 2018.
* Taidekesäleiri pakolaisille ja paikallisille suomalaisille nuorille. Rahoitus TAIKE. Koordinaattori, taiteellinen ohjaaja. Yhteistyössä Loimaan teatteri ja Loimaan evankelinen kansanopisto. Kesäkuu 2018. Mustajärven Leirikeskus, Mellilä
* Rural Study Visit in South-West Finland, kansainvälinen opintomatka Varsinais- Suomen Erasmus+ -hankkeisiin. Osallistuja. Syyskuu 2017.
* Taidekesäleiri pakolaisille ja paikallisille suomalaisille nuorille. Rahoitus TAIKE. Koordinaattori, taiteellinen ohjaaja. Yhteistyössä Loimaan teatteri ja Loimaan evankelinen kansanopisto. Heinäkuu 2017. Mustajärven Leirikeskus, Mellilä.

* Musiikkiryhmän ohjaaja pakolaisille ja paikallisille kantasuomalaisille nuorille. Loivari ry. Kevät 2017. Loimaan alue.
* The Manual for European Teenager. Erasmus+ -nuorisovaihto, osallistujamaat Suomi ja Bulgaria. Fasilitaattori, organisaattori, koordinaattori. Elokuu - joulukuu 2016 Loimaalla.
* Acting Out 100! Kansainvälinen Erasmus+ -nuorisoaloite. Fasilitaattori, tuotannon assistentti. Tammikuu 2016 - Jouluu 2017. Loimaan teatteri, Suomi ja County Limerick Youth Theatre, Irlanti.
* LEKO -projekti; esitystaiteen työpajoja nuorille turvapaikanhakijoille ja paikallisille nuorille. Rahoitus Varsinais-Suomen kulttuurirahasto. Koordinaattori, taiteellinen ohjaaja. Kesäkuu – elokuu 2016, Loimaa.
* Advanced Training course on Quality in Youth Exchanges – koulutusviikko, osallistuja. Marraskuu 2015, Skopje, Makedonia.
* Kansainvälinen teatterityöpajojen ohjaaja, National School of Stage and Film Design, Plovdiv, Bulgaria. Yksi viikko marraskuussa 2015.
* Plough and The Stars. Erasmus+ -nuorisovaihto. Osallistujamaat Irlanti, Bulgaria, Suomi. Fasilitaattori, tuotannon assistentti. Toukokuu – Lokakuu 2015.
* Getting Lost and Finding Our Way. Kansainvälinen Erasmus+ -nuorisoaloite. Fasilitaattori, tuotannon assistentti. Syyskuu 2014 – Kesäkuu 2015. Youth Initiative.
* Nordic Experience. Youth in Action – nuorisovaihto. Osallistujamaat Suomi, Ruotsi, Norja, Islanti, Viro. Nuorisotuottaja, osallistuja. Loimaan alue, kesä 2005.

STIPENDIT, DIPLOMIT JA MUUT TUNNUSTUKSET

* Taiteen kannustusapuraha, LEHMUS -yhtyeen toiminta.

Loimaan kaupunki 2021.

* Youthpass Erasmus+ -projekteista 2015, 2016, 2017

* Musiikin stipendi, Kallion lukio. 2008.
* Musiikin lukiodiplomi. Kallion lukio 2008.

* Näyttämötaiteen lukiodiplomi. Kallion lukio 2008.

PERHE JA HARRASTUKSET

* Aviopuoliso, kaksi lasta

* Uinti, lenkkeily
* Henkinen kasvu
* Loimaan seudun nuorkauppakamarin jäsen vuodesta 2019

* Loivari ry:n jäsen vuodesta 2019